maanantai 7. lokakuuta 2013

Ihan synttäriä

Onnittelut muistin oikeana päivänä, mutta eilen tajusin, että voisihan sitä pienen lahjankin antaa. Synttärit olivat siis kolmisen viikkoa sitten :) Pitkät on piuhat...

Eilen alkuillasta jälleen kerran istahdin työpöydän ääreen pää täynnä tyhjää, eli ei ideoita, mutta kamala polte tehdä jotain. Aikani laatikoita kaiveltuani sieltä pilkisti nämä raakakivet (joita siis jo talvella esittelin) ja siitähän se ajatus sitten lähti. Synttärilahjasta siis. Itselleni en viitsinyt enää tehdä uutta, joten päätin jälleen kerran ilahduttaa??? siskoani. 

Lahjakin menee näppärästi perille ilman erityisiä ponnisteluja, koska keskiviikkona pitäisi töiden jälkeen lähteä jälleen ajelemaan kohti Keski-Suomea, tällä kertaa perunkirjoituksen merkeissä. Onneksi sain houkuteltua esikoiseni mukaani, ettei tarvitse yksinään ajella. Tosin siihen houkuttelemiseen ei tarvinnut kovasti paukkuja käyttää, riitti kun kysyin ja koulun puolestakin onnistui yhden päivän poissaolo, ihan luvalla.

No, palataanpas sitten asiaan. Mielikuvituksen puutteessa käytin kirkkaita lasihelmipötköjä, harmaita lasihelmikuutioita ja hopeanharmaita helmiäislasihelmiä korussa.


  Riipuksen raakakiven luulen olevan vuorikidettä.


  Säätöketjun häntänä pikkuruinen sydän.





 Näillä eväillä oikein mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

- kirsema -

5 kommenttia:

  1. kaunis setti, kuulakas; melkein sen lammikon ohuen jääriitten ritinän kuulee ;)

    VastaaPoista
  2. Kaunis monikäyttöinen koru, sopii moneen tilanteeseen ja asuun♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos KatMan, outiriina ja Eila!

    Kyllähän ne ekat jäät lammikoissa kohta varmaan on totta täälläkin päin (ainakin auton ikkunoita joutui jo viime viikolla rapsuttelemaan :(, kun oli vuokra-auto ilman webastoa käytössä).

    VastaaPoista
  4. Erikoinen ja ilmava. Tulee joku ilma-elementin jumalatar mieleen :) Ja tosiaan käy moneen asukokonaisuuteen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera K :) väri ei tosiaankaan ole rajoitteena :)

      Poista

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!