tiistai 30. huhtikuuta 2013

Hauskaa Vappua!

Tällä kertaa toivottelen kaikille hauskaa Vapun aikaa 

ja samalla kerron, että avasin uuden blogin mökkeilyllemme ja linkistä pääset tutkailemaan 
Punaisen mökin tarinoita!

Blogin aloitin hirstoriapläjäyksillä ja kunhan ne olen sinne kaikki saanut laitettua, alkaa nykyhetken päivitykset. Postauksia ei välttämättä tule kovin usein, mutta jotakin pientä aina silloin tällöin.

Toivottavasti tulet vierailemaan myös sinne!

keväisin terveisin

- kirsema -

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Keltainen ja lintu

Keltainen väri oli toiveena ja lintukin olis ihan kiva. No molemmat toiveet tuli toteutettua ja vieläpä samaan koruun. Koru on lyhyt ja pujoteltu lasihelmistä. Toivottavasti tuli mieluinen :)









Aurinkoista sunnuntaita!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sudenkorento lätkässä :)

Vielä saa tovin odotella sudenkorentoja livenä, joten tällä hetkellä tyydytään sudenkorentoon korussa. Meillä muuten on mökillä ihan hurjasti sudenkorentoja kesäisin lentelemässä ja yhtenä vuonna ressukka korento oli saanut itsensä vesipönttöön pääsemättä sieltä pois. Nostettiin se pois vedestä ja se virkosikin hetkeksi ja annettiin sen olla rauhassa, jospa se vaikka jatkaisi siitä sitten matkaansa, mutta siihen se jäi heräämättä henkiin. Nuorempi poika päätti sitten säilyttää sen ja laitettiin se takan päälle, mutta sehän tietenkin unohtui sinne ja seuraavana keväänä löysin korennon takan päältä, mutta se oli jotensakin räjähtänyt pirstaleiksi, tai lienekö kuivunut ja murtunut. No eipä saanut poika itselleen kuivattua korentoa. Tällä sudenkorennolla kaverina on ihanaa fasetoitua säröakaattia ja akaattilätkä. Nyt olen näköjään kertakaikkiaan näiden lätkien lumoissa ;)



Nämä lätkät on muuten tosi hauskoja, koska molemmat puolet ovat erilaiset sekä väreiltään että kuvioinneiltaan, joten kuvakavalkaadissa on tuplaten kuvat, koska halusin näyttää lätkän molemmilta puolilta.





Ja lisää, jos vielä jaksat katsella




Ja viimeinen kuva. Korviksissa on myös akaattia, mutta mattaa, ja hopeisilla koukuilla


Kaunista sunnuntain jatkoa!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Peridootti

Aika ihanan värinen tuo peridootti. Kaverille tuli tarve saada asuun sopiva rannekoru ja asun hameessa oli useampaa väriä, joten lähdimme yhteistuumin hakemaan vaihtoehtoja, jotka kallistuivat vihreään tai lilaan/ametistin sävyyn. Lopulta löytyi peridoottisiru ja ehdottomasti siihen haluttiin joku killutin ja niinpä löytyi myös upea perhonen. 



Pikkusen halusin rikkoa tuota vihreyttä ja sattuipa varastoissa olemaan pikkuruisia ametistin sävyisiä siemenhelmiä, joten niitä ripottelin sitten väleihin. Ei ne sieltä juurikaan erotu, mutta niissä taitaa olla hopeasisus, joten ne tuo vähän myös raikkautta koruun.


Koska siru oli hyvin pientä (3 - 6 mm), tein korusta kaksivaijerisen. Molemmissa osuuksissa on filigraanihelmet aika keskellä, jotka ranteessa kuitenkin asettuvat limittäin. Käsikuvaa en valitettavasti saa laitettua, koska koru on tehty kapearanteiselle ja pituutta rannekorulla ainoastaan n. 16 cm ja itselläni on siis parikolme senttiä paksumpi ranne.




Lätkä

No niin arvoisat lukijaystäväiseni, painetta tuli vähän eilisistä kommenteista, joten pitihän se paine päästä purkamaan :) Akaattilätkä sai seurakseen keraamisia sekä kuupintaisia helmiä korumetalliosien kanssa. Lätkästähän siis tulikin riipus.



Meillä on tapana käydä aina lauantaiaamuisin kaupassa hakemassa melkein viikon sapuskat ja muistinkin sitten siellä, että fb:sta viikolla luin, että prismoihin on ilmestynyt korutarvikkeita. Tuumasta toimeen ja etsimään niitä tavaroita, no joo, olihan siellä, mutta...Sattuipa valikoimasta sitten silmiini nämä keraamiset helmet, jotka oivasti sopisivat omaan tarkoitukseeni. Näinhän se piti sitten kahmaista yksi rasia keraamisia helmiä ostoskärryyn.


Ja tältä se sitten näyttää kokonaisuudessaan. Niskaosuudeksi laitoin hopeoitua ketjua, ei se mun mielestä muuta tarvinnut ja toisekseen korusta tulikin aika painava, joten ketjuosuudella sain vältettyä niskojen nyrjähtämisen. Nuo akaattilätkät eivät muuten ole suoria vaan niissä on vähän viistettä.


Aurinkoista lauantaita!

= o = o =

PS. Meillä tuoksuu herkulliselta kanelilta ja omenalta, isäntä juuri leipoi omenatorttua, joka vielä uunissa.  Hetki menee ennen kuin pääsee maistelemaan, mutta hyvää jaksaa odotella!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Posti toi :)

Hei taas, täällä ollaan! Pari viikkoa on tosiaan mennyt ja yhtään korua ei ole valmistunut, en edes ole aloittanut mitään. Kuinkahan näin on päässytkään käymään! Tänä viikonloppuna täytyy ehkä korjata tilanne.

Mutta onpa ollut aika mukavan puoleinen viikko, postipoika on muistanut tuoda pari kirjekuorta postilootaan. Ihana postipoika :). Ekassa kuoressa oli peridoottisiruja ja vähän muutakin pientä kivaa. Siruista olisi tarkoitus väkertää rannekoru, katsotaan mitä syntyy, jos edes syntyy vielä tänä viikonloppuna. Onneksi tälle synnytykselle on vähän aikaa, koska tarve korulle on vasta toukokuun loppupuolella.

Tänään saapuneessa toisessa kuoressa oli sitten tuollaisia isomman puoleisia akaattilätkiä (30 x 40 mm) ja punaiseksi värjättyjä jadepisaroita. Lätkät ovat monivärisiä ja ihanasti kuvioituneet, jadepisaroissa ihastuttava sävy, ei sellainen punaisen punainen vaan ihana punainen, en osaa sanoa sävyä sen tarkemmin. 




No joo ja jälleen kerran punaista! Varastoni alkaa oikeesti täyttymään punaisesta, ostelen vaan lisää punaista, mutta en kuitenkaan sitten saa niistä mitään aikaiseksi ;) Ryhdistäytymisen aika ilmeisesti! No tämä ryhdistäytyminen on sitten varmaan sopiva aasinsilta seuraavaan asiaan eli kevääseen. Keväisinhän kaikki yleensä ryhdistäytyvät, lehdet ovat täynnä kaiken maailman dieettijuttuja ja ohjeita kuinka saa painon myös pidettyä kurissa, mutta myös ensimmäiset pikku siivekkäätkin alkavat heräillä henkiin. Työpaikalla meinaa tepasteli tänään yksi tokkurainen kärpänen. Pitkä oli kärpäsellä matka, kun aamulla sen löysin kävelemässä muutaman metrin pituista käytävänpätkää pitkin ja vielä iltapäivästä se taaperteli melkein samassa kohtaa. Ehkä se viikonlopun aikana pääsee perille, minne sitten ikinä onkaan menossa. Hyvää matkaa vaan kärpäselle! No mutta sen kummempia turisematta, 

oikein mukavaa perjantain jatkoa ja toivotan tervetulleeksi uuden lukijan!

Ja jos en ole kaikkia huomannut toivottaa tervetulleiksi, niin tervetuloa kaikille!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Uusi tunnustus









Kiitos KatMan blogissa KPD KoruPoruDesing tunnustuksesta! Oli ilo ja kunnia saada uusi tunnustus. Samalla löysin hänen blogistaan itselleni uuden blogin, josta hänelle oli tunnustus osoitettu. Tuohon blogiin täytyy käydä ehdottomasti tutustumassa vielä paremmalla ajalla, koska ensivaikutelma sisällöstä vaikutti mielenkiintoiselta.

Tätä tunnustusta jaetaan siis viidelle ihanalle bloggaajalle ja valintani osui tällä kertaa näihin blogeihin, jotka laitan tähän aakkosjärjestykseen. Joukossa on myös yksi ruoka/leivonta/kokkausblogi, jossa aivan herkullisen näköisiä luomuksia ja luontoblogi, jossa puolestaan kauniita luontokuvia.



Ja tässä vielä säännöt tarkemmin:

Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse viisi ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa. Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät uuden upean blogituttavuuden.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Toiveena lemon jade

ja toive toteutettu, toivottavasti kelpaa. Korussa siis jadea: lemon ja valkoinen, kirkkaita pyöreitä lasihelmiä, oliivinvihreitä fasettihiottuja lasihelmiä ja muutama huurrelasinen kukkanen. Riipushärpäkkeessä roikkuu ketjussa jadea ja kaksi lucite -poppelinlehteä. Korviksissa kukkakehys jaden ympärillä ja hopeiset koukut.














No niin, en siis pysy lupauksissani lainkaan. Tämä oli tältä erää viimeinen, joten saatte hieman rauhaa taholtani :) Huomenna koittaa siis arkinen aherrus työpaikan pöydän ääressä.


Ja nyt alkoi sitten satamaan lunta :(

Joka tapauksessa mukavaa sunnuntain jatkoa!


lauantai 6. huhtikuuta 2013

Vielä kerran sinistä :)

Kylläpä noita sinisiä nyt onkin tullut tehtyä ja vaikka lupailin, että tämän loman aikaan en enää näitä väkertele, niin syönpä sanani :)

Tällä kertaa vuorossa oli sininen akaatti, johon ihastuin, mutta en oikein osannutkaan sille tehdä mitään, mutta nyt koitti sen aika.


Jotain hieman erilaista halusin tehdä tähän, joten väkersinpä tuollaisen pienen ryppään. Ryppäästä jäi kuitenkin puuttumaan jotain, joten kaivelinpa laatikoitani ja sieltähän löytyi sopivasti väreihin sointuva metallihärpäke, joka alun perin on roikkunut korviksessa ja korvikset ostin työpaikan kirpparilta. Toinen härpäke siis vielä odottelee muuta käyttöä.


Koru on lyhyt ja laitoin siihen jatkoketjun, jotta on vähän pelivaraa korun pituudessa


Nyt olis jälleen kerran tarvinnut kaulaa avuksi kuvaamisessa, jotta tämä näyttäisi kunnolliselta. Tämä on sitten kamala kuva, kun yrittää saada korun näkymään kokonaisuudessaan, mutta tällä mennään. Itselläni on siis omituinen pinttymä tästä asiasta päässäni.


Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Myynti - ylimääräiset pois!

Oli aika inventoida varastoja ja laittaa myyntiin ylimääräiset, jos niistä olisi iloa jollekin toiselle! Kuvan saat suuremmaksi klikkaamalla sen päällä. 

Hintoihin lisään postituskulut (painon mukaan, suurin osa siis kirjepostimaksulla), jonka toki ilmoitan sinulle etukäteen.

Jos kiinnostuit jostain:

  • laita kommenttikenttään merkintä halustasi varata tavara
  • laita myös sähköpostia varauksestasi osoitteeseen kirsemakoru@gmail.com. Laitan vastauksena kustannustiedon mkl. postikulut sekä tilinumeroni sinulle, jonka jälkeen vahvistat kaupat.
  • Ilmoitathan sähköpostissa myös nimimerkkisi, jolla teit varauksen blogiin + nimesi + osoitteesi.

Jos kaupat syntyvät, toimitus lähtee eteenpäin 2 lk:n kuljetuksessa, kun maksusuorituksesi näkyy pankkitililläni.

Kiviä/simpukkahelmiä/lasihelmiä:

1. Boweniitti, n. 12 mm, 20 kpl + 1 (joka omituisen röpelöinen)/ 3 €


2. Simpukkahelmi, ruskea donitsi, 20 mm, 6 kpl/ 1,20 €, varattu

3. Simpukkahelmi, turkoosi donitsi, 20 mm, 5 kpl/ 1 €, varattu


4. Goldstone (synt.) siru. 
pitkä nauha 55 cm/ 3 €, varattu
vajaa nauha 27 cm/ 1,50 €, varattu


 5. Goldstone (synt.) riipus, 26-29 mm/ 1,50 €



6. Särölasihelmi, ovaali musta/kirkas, 10 x 14 mm, 14 kpl/ 1,40 €, myyty


7. Lasihelmiä, pulleita 6 kpl (2 x ruskea/valkoinen, 2 x hento vaaleanpunainen/valkoinen, 2 x turkoosi/vihreävalkoinen) ehkä 20 mm/1,20 € ja suorakaiteita 2 kpl/ 0,40 €, myyty


8. Lasihelmi, keltainen kierretty ovaali, 10 x 8 mm, 13 kpl/ 1,30 €


9. Lasihelmi, kuupintainen, vaalean sininen, 8 mm, 10 kpl/ 0,80 €

10. Lasihelmi, taivaansininen, (väri luonnossa hieman tummempi) bicone, 10 mm, 18 kpl/ 1,80 €


11. Lasihelmi/ristikkohelmi, punainen, 8 x 13,5 mm, 10 kpl/ 1 €


Osia:


12. Kullattuja korunosia



a) korupiikki, 23 kpl, 40 mm (0,6)/ 1 €
b) avokorvakorukoukku, 9 paria/ 0,90 €, myyty
c) kierteinen, suljettu rengas, 8 mm, 10 kpl/ 1 €
d) välirengas, 7 mm, 9 kpl/ 0,50 €
e) välirengas, 5 mm, 10 kpl/ 0,50 €
f) solmusuoja, 20 kpl/ 1 €
g) rapulukko, 10 mm, 3 kpl/ 1 €
h) salpalukko, 12 mm, 2 kpl/ 1,50 €
i) välihelmi, bicone, 4 mm, 10 kpl/ 0,50 €
j) välihelmi, pyöreä, 3 mm, 96 kpl/ 1,50 €
k) kaarrettu riipusputki, 25 x 3 mm/ 0,60 €


13. Gun metal kaksoiskaari silmukoilla, 50 mm/ 0,60 €, varattu waterwoman


14. Lehtilinkki, n. 7 cm/ 1 €, myyty


15. Avattava creolirengas, 40 mm, 2 kpl/ 0,50 €


Terkuin




torstai 4. huhtikuuta 2013

Kierrätyslasia ja akaattisiruja

Voi veljet kuinka upea keväinen päivä! Täytyy kyllä myöntää, että ilmojen puolesta ei loma voisi olla parempi. Upeata ilmaa ihastellessani rävähti mieleeni ihanaiset kierrätyslasihelmeni, joita oli muutama jäljellä ja yksi ainukainen sininen vaiko turkoosin vivahtava, jonka ostaessani jo ajattelin käyttäväni riipuksena. Eikö olekin upea!


Pari kirkasta kierrätyslasihelmeä sekä korumetalliosat tekivät seuraa akaattisiruille

Korviksissa siruja sekä hopeiset koukut


Tällä kertaa ja muuten ihan ensimmäistä kertaa käytin organzanauhaa korussa


Tähän kohti täytyy todeta, että onneksi kohta loma loppuu ja arkinen aherrus alkaa, muuten näitä tulee ihan liikaa. Loppuloman yritän siis vältellä omaa pientä koruilunurkkaani :)

Ja vielä toivotan tervetulleeksi uuden lukijan!

¤ ¤ Päivänpaisteista torstaita ¤ ¤

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Luumua - ainakin värinä

On se kumma, kun kerran pitää lomaa, niin flunssa iskee :(, onneksi kuitenkin vasta loman loppupuolella. 

Tämän loman aikana on hieman liian paljon valmistunut koruja, eihän näitä ehdi edes käyttämään :D. Oikeasti tämä koru taisi valmistua ennen lomaa, mutta se jäi hautumaan ja aikansa lojuttuaan pöydällä, se koki uuden syntymisen. Alkuperäisestä korusta on jäljellä vain niskan osuus, muut osat lähti purkuun. Mulla oli niin selkeä visio alkuperäiseen koruun, mutta toteutettuna se oli aika kamala ja liian raskaan oloinen. Tässä setissä siis käytetty luumun ja kirkkaan värisiä lasihelmiä korumetalliosien kanssa.

Näin tähän alkuun yritin napsaista kuvan tuosta luumun väristä...on se vähän sinne päin


Tästä se virallinen esittely sitten lähtee. korun etuosassa on muutamia kahden vaijerin helmipunoksia, en vaan tiedä kuinka asia sanotaan oikeasti


riipuksessa kirkas taivutettu lasihelmi



sekä sudenkorento
Korulla on pituutta sen verran, että menee pään yli ja näin ollen ilman lukkoa. Alaosa kiinnitetty lenkiksi.




Korviksissa linkit ja koukut ovat hopeoidut


¤¤¤ Aurinkoista keskiviikon jatkoa ¤¤¤