sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kissamaista

Sateisen lauantai-iltapäivän istuin tiiviisti helmien kimpussa, mutta mistään ei tullut mitään. Muutaman tunnin tuskailun jälkeen sain aikaiseksi kaulakorun, josta sunnuntaina jäljelle jäi vain kissariipus eli lauantain aherrus meni purkuun. Sunnuntaiaamun tunteina päätin harjoitella toistamiseen kierteisten lenkkin tekemistä. Ensimmäiset oli vähän sinne päin, eihän kukaan ole seppä syntyissään ;), mutta loppua kohden muutamasta kierteestä tuli ihan siisti. Tästä korusta otan kuvan jossain vaiheessa uusiksi korun pituuden vuoksi, kunhan saan "korumallin" käyttööni.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kerroit mielipiteesi!